Olavinlinna
paluu etusivulle   tietoa palvelusta

Etelä-Savon kulttuuriperintötietokanta

näytä/piilota hakulomake ARTIKKELIHAKU
  
  
 
 
näytä/piilota hakulomake ALUEHAKU
  
  
  ?
  
 
 
näytä/piilota hakulomake KOHDEHAKU
  
  
  ?
  
 
 
 
KARTTAHAKU
Pieksämäki Heinävesi Enonkoski Savonlinna Joroinen Rantasalmi Sulkava Puumala Juva Mikkeli Kangasniemi Hirvensalmi Mäntyharju Pertunmaa
 

Etelä-Savon arkeologinen perintö

Martti Koponen/Savonlinnan maakuntamuseo, 4.2.2015
 
    
 
Muinaismuistolain (295/63) mukaan muinaisjäännökset ovat suojeltuja muistoina maamme aiemmasta asutuksesta ja historiasta. Muinaisjäännökset ovatkin ainoa lähdeaineisto Etelä-Savon esihistoriaa tutkittaessa.

Jää suli Etelä-Savosta noin 11 000 vuotta sitten, ja varsin pian seudulle saapuivat ensimmäiset ihmiset. Pyyntiväestö on liikkunut vesiä pitkin niin kesällä kuin talvellakin. Tästä kertovat lukuisat löydetyt ruuhet ja maakunnan vanhin ajoitettu esine: Haukivuorelta löydetty 7000 vuoden ikäinen reenjalas.

Maakunnasta tunnetaan lähes 800 kivikautista asuinpaikkaa. Kivikauden ihminen valitsi asuinpaikkansa aurinkoisilta, kuivilta rannoilta. Asumukset tehtiin tarpeen mukaan: lyhytaikaisilla kesän pyyntipaikoilla riitti kevytrakenteinen kota, mutta talveksi saatettiin pystyttää tukevampia rakennuksia. Pieksämäen Naarajärvellä on tutkittu lähes 300 neliömetrin kokoisen rakennuksen jäänteet. Asumuksen ikä on noin 5700 vuotta. Kasvijäänteiden mukaan paikalla on asuttu ympäri vuoden. Tuohon aikaan osattiin jo hirsisalvosten teko, ja muun muassa Puumalan Kärmelahdessa on tutkittu asumuspainanne, jossa on ollut hirsisalvos osittain maan sisään kaivetussa rakennuksessa. Hirsistä ei tuolloin rakennettu koko seinää, vaan hirsien tarkoitus oli estää maata valumasta asumuspainanteeseen.

Ihmiset saivat elantonsa luonnosta ja liikkuivat vuodenaikojen vaihtelun mukaan sinne missä kulloinkin oli parhaat edellytykset toimeentulolle. Kivi- tai luukärjin varustetuilla keihäillä ja nuolilla pyydettiin muun muassa hirviä, peuroja, karhuja, hylkeitä, lintuja ja pienriistaa. Ongilla ja erilaisilla pyydyksillä narrattiin kaloja, ja metsistä kerättiin marjoja, kasveja ja muuta syötävää. Jo kivikaudella käytiin jonkunlaista kauppaa. Etelä-Savoonkin kulkeutui piikiveä Venäjältä, meripihkaa Itämeren etelärannoilta ja viherliusketta Äänisen rannoilta.

Noin 6200 vuotta sitten Saimaan rannoilla tehtiin ensimmäiset saviastiat. Saviastiat on usein koristeltu, ja koristelutavan perusteella arkeologit ovat jakaneet kivikauden useisiin periodeihin. Säilytysastioita tehtiin myös puusta ja nahasta, mutta muiden orgaanisesta aineksesta tehtyjen esineiden tavoin ne ovat maatuneet Suomen happamassa maaperässä.

Näyttävimpiä muistoja kivikaudelta ovat kalliomaalaukset, jotka tarjoavat häivähdyksen kivikautisten ihmisten uskomusmaailmasta. Valtaosa Suomen yli sadasta kalliomaalauksesta on löydetty Vuoksen vesistön alueelta. Rantakallioihin on punamullalla maalattu muun muassa ihmishahmoja, hirviä, sarvi- ja venekuvioita, kämmenen jälkiä sekä erilaisia geometrisia kuvioita. Pohjoismaiden suurin kalliomaalaus sijaitsee Ristiinan Astuvansalmella. Astuvansalmen kalliosta on hahmotettavissa ihmiskasvot, jotka ovat saattaneet olla esikuvana maalauksen edustalta Yöveden pohjasta löydetylle meripihkariipukselle. Toistaiseksi Suomesta ei ole löydetty yhtään esihistoriallista hakkaamalla kallioon tehtyä kuviota, kalliopiirrosta, joita tunnetaan sekä Venäjältä että Skandinaviasta.

Siirtyminen kivikaudesta varhaismetallikauteen noin 3000 vuotta sitten ei näkynyt ihmisten arjessa. Metalliesineet olivat vielä satoja vuosia varsin harvinaisia. Asuinpaikat olivat kivikauden tavoin rannoilla eikä elinkeinoissakaan tapahtunut suuria muutoksia. Sen sijaan hautaustapa muuttuu, kun ruumishautaukset vaihtuivat polttohautauksiin, ja uutena muinaisjäännöstyyppinä ilmestyivät rantakallioille kivistä kasatut hautaröykkiöt, lapinrauniot.

Rautakaudella asutus alkoi vakiintua. Savoon muutti uusia asukkaita sekä Hämeestä että Karjalasta. Elinkeinot monipuolistuivat, joskin pyyntielinkeinot olivat vielä kauan toimeentulon perusta. Siitepölytutkimuksissa on löydetty viitteitä kaskiviljelystä jo 500-luvun lopulta, tuhat vuotta ennen kaskikulttuurin kukoistusta. Kotieläiminä pidettiin lehmiä, sikoja, lampaita, vuohia, kanoja, hevosia, koiria ja kissojakin. Rautaa sulatettiin ja sepät takoivat tarvekaluja. Viikinkiajan (noin 800–1050) lopulla tehtiin jo omia pronssikorujakin. Mikkelin hautojen korulöydöissä kuvastuu tuhannen vuoden takainen käsityötaito.

Viikinkiajalla turkisten kysyntä Euroopassa kasvoi. Suomi oli tärkeä turkisten lähde, ja turkikset houkuttelivat kauppiaita ja eränkävijöitä Saimaallekin. Rautakauden lopulla pakanoita alettiin käännyttää uuteen uskoon. Savo joutui Ruotsin ja Novgorodin valtakamppailun jalkoihin. Aikakauden levottomista oloista kertovat myös linnavuoret. Maamme kauneimmaksi linnavuoreksi kutsutulla Sulkavan Pisamalahden Linnavuorella kivimuurit ovat paikoin säilyneet yli kahden metrin korkuisina ja kolmen metrin levyisinä.

Ristiretkiajalla ja sen jälkeen kristinusko juurtui vähitellen Suomeen, joskin vanhat uskomukset säilyivät vuosisatojakin. Tästä hyvänä esimerkkinä on lähes sadan kuppikiven poikkeuksellinen keskittymä Savonlinnan itäpuolella. Savon kuppikiville uhraamisesta on tietoja vielä 1900-luvun alusta.

Vuonna 1323 solmitussa Pähkinäsaaren rauhassa Novgorod luovutti Ruotsille kolme pogostaa: Savon, Jääsken ja Äyräpään. Valtakuntien raja halkaisi Savon. Levottomuudet jatkuivat, ja vuonna 1475 Ruotsin kruunu alkoi rakentaa valtansa turvaamiseksi linnaa pienelle saarelle keskelle vuolasta Kyrönsalmea.
KOHTEITA
Olavinlinna