| paluu etusivulle tietoa palvelusta |
Etelä-Savon kulttuuriperintötietokanta |
| paluu etusivulle tietoa palvelusta |
Etelä-Savon kulttuuriperintötietokanta |
| KARTTAHAKU |
|
Etelä-Savon perinteinen raudanvalmistus |
| Martti Koponen/Savonlinnan maakuntamuseo, 4.2.2015 |
| Varhaisimmat merkit raudanvalmistuksesta Suomessa ovat jo ajanlaskun edeltäneiltä vuosisadoilta. Kajaanista ja Rovaniemeltä löydetyt raudansulatusuunit on ajoitettu 200–300-luvuille ennen ajanlaskun alkua. Etelä-Savon vanhin löydetty uuni on Ristiinan Kitulansuolta. Laakakivistä rakennettu laatikkomainen, 50 x 70 cm:n kokoinen uuni on ajoitettu 400-luvulle.
Varhaisimpia kirjallisia lähteitä maakunnan raudanvalmistuksesta ovat veroluettelot. Savonlinnan läänissä osa kruunun veroista oli vuosina 1543–1604 maksettava harkkorautana. Maakunnassa oli myös taitavia seppiä. Esimerkiksi Olavinlinnan päällikkö Kustaa Fincke tilasi vuonna 1547 kaksi tai kolme lästiä (175 hehtolitraa) rautaa linnaan "koska täällä on hyviä pyssyseppiä, jotka osaavat tehdä hyvää työtä, mimmoista heille vaan annetaan". Linnalla oli omakin harkkohytti ja taontaa varten pieni vesivasara. Savon seppien maine kantautui kuningas Kustaa Vaasankin korviin, ja vuonna 1556 Suomen matkansa aikana hän vaati Olavinlinnan käskynhaltijoita lähettämään luokseen nuoria seppiä ”joko Savonlinnasta tahi muualta Savonlinnan läänistä”. Linnanpäälliköt Kustaa Fincke ja Tuure Bielke lähettivät kaksi rantasalmelaista seppää, pyssyseppä Paavo Kämäräisen ja seppä Paavo Nousiaisen. Olavinlinnaan tarvittiin rautaa ja sitä työstämään seppiä. Linnantilien mukaan linnassa oli hyvin varustettu paja, ja epäilemättä monet itäsavolaiset sepät saivat oppinsa linnan pajassa. Tuolta ajalta on peräisin Savonlinnan maakuntamuseon 1991 tutkima Saarelan raudanvalmistuspaikka Rantasalmella, lähellä Juvan rajaa. Paikalla oli kuonakasa, hiilimiilu ja jäänteitä sulatusuunista. Uunin pohjan ala oli 30x50 cm ja uuni oli sisältä kauttaaltaan savella vuorattu. Radiohiilinäytteiden perusteella paikalla on sulatettu rautaa 1500-luvulla tai viimeistään 1600-luvun alussa. Rautamalmi on nostettu läheisiltä soilta. Toinen ajoitettu raudanvalmistuspaikka on Kerimäen Sääsniemestä, jossa sulatuspaikan yhteydessä oleva hiilimiilu ajoitettiin 1600-luvun loppupuolelle. Raudan valmistus koostuu useasta vaiheesta: malmin hankinnasta, sen kuivattamisesta ja mahdollisesta esikäsittelystä rautapitoisuuden lisäämiseksi, tarvittavan puuhiilen hankinnasta, saven keruusta, raaka-aineiden kuljettamisesta sulatuspaikalle, sulatuksesta eli malmin pelkistämisestä, sulatetun raudan jatkokäsittelystä ja lopulta valmiiden tuotteiden levittämisestä. Käytön päätyttyä on myöhemmille ajoille säilynyt muun muassa hiilimiiluja, kuonakasoja ja pajojen jäänteitä. Museoviraston muinaisjäännösrekisterissä on 55 raudanvalmistuspaikkaa Etelä-Savosta: Joroisista 6, Juvalta 12, Mikkelistä 4, Pieksämäeltä 4, Rantasalmelta 26, Savonlinnasta 2 ja Sulkavalta 1. Lukumäärissä heijastuu Savonlinnan maakuntamuseon Etelä-Savon kansanomaista raudanvalmistusta 1989–1990 tutkinut projekti, joka keskittyi Rantasalmelle ja Juvalle. Saarelan kaltaiset pienet, yksinkertaiset harkkohytit olivat monin paikoin yleisiä vielä 1700–1800-luvuilla. Hiekkamäkeen rakennetut uunit olivat ulkoa päin noin neliösylen kokoisia, ja joskus niiden ympärillä oli noin 2,5 m korkuinen hirsisalvos. Sisältä uuni oli pohja-alaltaan vain puolisen metriä, mutta laajeni hieman ylöspäin. 1700-luvulla Ruotsin kruunukin kiinnostui Suomen järvimalmivaroista ja talonpoikien raudanvalmistuksesta. Osoituksena tästä oli muun muassa Vuorikollegion asessorin Carl Rinmanin lähettäminen Savoon ja Karjalaan vuonna 1792 selvittämään järvi- ja suomalmivaroja ja mahdollisuuksia niiden hyödyntämiseksi. Matkakertomuksen (1794) lisäksi Rinman laati harkkoraudan valmistuksesta ohjekirjan, joka suomennettiin ja julkaistiin vuonna 1797 nimellä ”Lyhykäinen Neuwo Järwen- Ja Suon-Malmien sulattamisesta Puhallus Uuneisa”. Rinman rakennutti Varpaisjärven Urimolahteen harkkohytin, jonka rakenne ja vesivoiman käyttö olivat mallina myöhemmin rakennetuille hyteille. Järvimalmin laaja teollinen hyödyntäminen alkoi vasta 1800-luvulla. Kun Suomi liitettiin Venäjään vuonna 1809, ruukkien malmintuonti Ruotsista vaikeutui. Alettiin etsiä korvaavia raaka-ainelähteitä, ja huomio kiinnittyi runsaisiin järvi- ja suomalmivaroihin. Maahan perustettiinkin 40 harkkohyttiä, lähinnä Itä-Suomeen, jossa järvimalmia esiintyi runsaasti. Vuosisadan lopulla harkkohytit olivat syrjäytyneet moninkertaisiin tuotantomääriin kykenevien masuunien tieltä. Viimeinen harkkohytti lopetti toimintansa vasta vuonna 1899. Ensimmäinen järvimalmiruukki perustettiin vuonna 1746 Juankoskelle. Itä- ja Keski-Suomeen nousi lähes 50 järvimalmiruukkia, jotka tuottivat 1800-luvun puolivälin jälkeen jo lähes 80 % Suomen raudasta. Etelä-Savoon perustettiin kolme rautaruukkia: Pieksämäen Haapakoskelle (1842–), Joroisten Huutokoskelle (1858–1877) ja Savonlinnan Oraviin (1868–1901). Lisäksi Pieksämäen Porsaskoskella toimi harkkohytti vuosina 1838–1885. Pietarilainen suurliikemies Nikolai Putilov omisti 1860–1870-luvulla kaikki kolme Etelä-Savon ruukkia. Ne tuottivat raaka-ainetta Putilovin Pietarissa toimineille rauta- ja teräsvalimoille, jotka valmistivat ratakiskoja, vetureita, vaunuja ja tykkejä laajan keisarikunnan tarpeisiin. Savossa sulatettu rauta kuljetettiin talvisin kymmenien rekien jonoissa Pietariin; Saimaan kanavan valmistuttua kesäiset kuljetukset siirtyivät laivoihin. Ruukit tarjosivat työtä myös malminnostajille, hiilenpolttajille ja hevosmiehille. Ruukeista muodostuikin omavaraisia yhteisöjä omine kouluineen, kauppoineen, kirkkoineen ja hautausmaineen. Ne antoivat elannon sadoille tilattomille, mutta houkuttelivat myös viljelijöitä helpomman leivän perään. Venäjän tiukentunut tullipolitiikka oman rautateollisuuden suojelemiseksi, uudet tehokkaammat raudanvalmistusmenetelmät ja vuorimalmin louhinnan helpottuminen porakoneiden ja räjähdysaineiden kehityttyä lopettivat ruukkien kukoistuksen. Monet ruukit löysivätkin uuden mahdollisuuden puunjalostus- ja konepajateollisuudesta. |
| KOHTEITA |
| Huutokosken ruukki |
| Haapakosken ruukki |
| Porsaskoski |
ARTIKKELIHAKU