Maisema-alueen läntisin osa sijaitsee Mikkelin Ristiinan keskustasta kaksi kilometriä koilliseen ja alue päättyy idässä Suurilahteen, lähelle Puumalan rajaa. Maisema on perusrakenteeltaan luode-kaakko -suuntaista, hyvin pienipiirteistä ja vaihtelevaa metsä- järvi- ja rantamaisemaa. Seudun lukuisat esihistoriallisen ajan jäänteet, joista tunnetuimpia ovat Astuvansalmen kalliomaalaukset ja kampakeraamisen ajan asuinpaikat, kertovat hyvin pitkästä asutushistoriasta sekä ranta-alueiden ja veden hyödyntämisestä liikkumiseen seudulta toiselle.
Parhaat viljelypaikat ja talonpaikat on perustettu jo ennen 1500-lukua. Asutus juurtui ensin vesireittien varsien parhaille moreenimaille kuten Juuritaipaleeseen, Tiirolaan ja Hartikkalaan. Mutta myös korkeimmat veden koskemattomat moreeniselänteet asutettiin jo varhain. Kaskiviljely muokkasi vesien ja kallioiden pirstomalla seudulla asutuksen hajanaiseksi. Kantatalot ja kylät ovat säilyneet, mutta niiden rinnalla lisääntyi yksittäisten asumusten määrä aina 1800-luvun loppupuolelle asti. Lukuisat pienet kylät muodostavat ranta-alueita myötäileviä helminauhoja. Keskeisenä yhteytenä toimi vesi. Kylät ovat rakenteeltaan löyhiä ryhmäkyliä ja pellot sijaitsevat usein tilakeskuksen ympärillä.
Vanhin seudun tieyhteyksistä on reitti Ristiinasta Puntalaan. Nuorinta edustaa yhteys Varkaantaipaleelta alueen itäosiin ja Puumalaan. Alueen kylät sijoittuvat jonkin verran tieltä sivuun, jollekin sopivalle ranta-alueelle, minne ne aikanaan syntyivät suotuisan pienilmaston ja hyvien vesireittien äärelle. Perinteisesti pihapiireissä on päärakennuksen ja navetan ympärille muodostunut kaikilta ilmansuunnilta suojainen, mutta nurkistaan avoin piha. Alueen arvokkaimpia kulttuuriympäristökokonaisuuksia ovat Koson, Kallioniemen, Norssin, Pien-Toijolan, Marttilan ja Pyöräsalmen talot sekä Varkaantaipaleen kanava-alue. Alueella on kulttuurihistoriallisia ja maisemallisia arvoja ja se on valtakunnallisesti merkittävä maisema-alue. |
ARTIKKELIHAKU